lauantai 1. elokuuta 2015

Tehtävä 3. Toteutumissuunnitelma

Tehtävä 3 c.

Tein suunnitelman Facebook-ryhmästä ja WhatsApp-ryhmästä uudelle luokalleni, LIK14SNT:lle.

Valitsin luokkani kohderyhmäksi, sillä totesin vastaavan toteutuksen viime vuonna käteväksi opiskelun kannalta. Tutustuin nopeasti uusiin luokkalaisiini ja opiskelu sujui helpommin kun oli heti, keltä neuvoja kysyä. Liiketaloudessa toinen vuosi on yleensä vaikein, joten varmasti tästä on apua opiskeluun. Toivon, että voimme luokkana olla toistemme tukena ja helpottaa jokaisen koulunkäyntiä avoimella viestinnällä, jakaa neuvoja ja vinkkejä, kuten kertoa mitä tuli läksyksi niille, jotka eivät päässeet jostain syystä oppitunneille. Yhteisöllisyys on nykypäivänä tärkeää, kuten ryhmässä toimiminenkin, joten erilaisten viestintävälineiden opettelu valmentaa meitä myös työelämää varten.

Viime vuonna luokallani oli siis Facebook ja WhatsApp käytössä. Facebookiin on kätevä pistää ilmoitus esim. tapahtuman järjestämisestä, sekä muista tärkeistä asioista jotka hukkuvat helposti WhatsAppin viestitulvaan. Esimerkiksi viime vuonna ilmoitumme Facebookissa erilaisista tapahtumista, sekä opiskeluun liittyvistä asioista.

Alla esimerkkejä viime vuoden Facebook-ryhmästämme;











































WhatsApp on erittäin kätevä väline viestiä nopeasti, eli esim. silloin kun oppitunnit on peruttu tai siirretty. Myös ryhmätöiden teosta on kätevä viestiä aikaa ja paikkaa, sekä etsiä itselleen ryhmäläisiä WhatsAppin kautta. Siellä viestintä on rennompaa ja sieltä tavoittaa yleensä ihmiset nopeammin kuin Facebookista.

Tässä vielä esimerkki edellisen luokkani WhatsApp-viestinnästä;























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti